Blogi
« Takaisin seuran etusivulle

Blogi


15.11.2011
Tunnelmia Kiltatapaamisesta

Minulla oli kunnia tavata seuramme Uskollisuuden Kilta ja päästä osaksi heidän perinteitään, jotka olivat minulle aivan uusia. Seurakuntakeskuksessa tapasi 30 hengen joukkio entisiä ja vielä nykyisiäkin voimistelijoita vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä ja juttelemaan siitä meille kaikille tärkeästä asiasta, naisvoimistelusta.

Tapaaminen aloitettiin ikuisen liekin sytyttämisellä ja pois nukunutta kiltaystävää muistamalla. Tämän jälkeen päästiinkin iloisempiin tunnelmiin, kun oli aika onnitella kaikkia 80 vuoden iän saavuttaneita kiltalaisia, joita oli tällä kertaa peräti viisi! Kiltamuori ojensi jokaiselle ruusun ja sitten kajautettiin onnittelulaulut jokaiselle erikseen.

Tapaaminen oli täynnä lämmintä tunnelmaa, laulua, vähän jumppaakin, kahvia, pullaa, ajatusten vaihtoa, kehitysideointia ja jutustelua. Ihanaa! Eivätpä säilyneet toiminnanjohtajan silmät ihan kuivina kun lopuksi keräännyimme ystävyyden piiriin kaikki yhdessä toisiamme käsistä pidellen.

Mieleeni jäi lausuttu lause: "Naisvoimistelu yhdistää ja antaa voimia!"

-Sari-

 

 

25.09.2011

Jumppakalenteristamme on nyt lakkautettu yksi tunti, 10-12 -vuotiaiden voimistelu. Ensi viikon Iättömien-tuntikin jäänee näillä näkymin viimeiseksi. Toki mahdollista on, että lakkautetut tunnit otetaan uudelleen ohjelmistoon uudella yrityksellä esimerkiksi keväällä, mutta tässä vaiheessa ei ohjaustyö ole kannattavaa lähes tyhjille saleille.

Osa tunneista - ne perinteiset, tutut ja turvalliset - vetävät väkeä salin täydeltä. Ja se tietenkin vain ja ainoastaan hyvä asia. Mutta tulkaa ja tutustukaa ihmeessä myös noille uusimmillekin tunneille!

Aiomme jatkossa panostaa uusien tuntien markkinointiin enemmän, jottei uusia erikoisempia tunteja tarvitsisi lakkauttaa heti alkuunsa. Onko Mikkelin jumppakansa valmis uuteen? Oletko Sinä valmis?

- Niina

 

06.09.2011

Haastattelin toiminnanjohtajaamme Saria:


Mikä sai sinut hakemaan toiminnanjohtajan tehtävään?

Halusin vaihtaa alaa taloushallinnon tehtävistä sellaisiin, jotka todella innostavat minua. Unelmani olisi luoda ura tärkeimmän ja pitkäaikaisimman harrastukseni, voimistelun, parissa. Saadakseni innoitusta ja koulutusta minua kiinnostavalle alalle sekä irtioton entiseen työhöni, lähdin opiskelemaan kansainvälistä liikuntajohtamista ja tanssia Tanskaan Gymnastikhojskolen i Ollerupiin. Vuosi ulkomailla vahvisti, että olen löytänyt oman juttuni. Toiminnanjohtajan tehtävä on unelma-ammattini, jossa saan hyödyntää koulutustani, työkokemustani ja harrastuksen myötä karttunutta seuratyökokemustani sekä oppia vielä lisää.
 

Millaisia ajatuksia uusi työ ja uudet haasteet sinussa herättävät?

Olen todella innostunut ja vatsanpohjassa lepattaa myös hieman jännityksen perhosia. Tulen kohtaamaan monia uusia haasteita ja odotan innolla, että pääsen niitä kohtaamaan. Aluksi haluan todella tutustua uuteen kotikaupunkiin, seuraan ja vapaaehtoisiimme, joita ilman mitään ei olisi. Minulle on tärkeää oppia ensin tuntemaan seura ja ymmärtämään toimijoita, sitä kautta voidaan alkaa kehittämään asioita edelleen ja tehdä se yhteistuumin.

Työsi toiminnanjohtajana on aluillaan. Mitä odotat uudelta työltä?

Odotan, että pääsen yhdessä seuran johtokunnan ja ohjaajien kanssa kehittämään Mikkelin Naisvoimistelijoita entistä paremmaksi seuraksi niin jumppareille kuin seuratoimijoillekin. Haluan olla mahdollisimman paljon mukana seuran "arjessa", jossa tietysti auttaa se, että sain myös pari ryhmää ohjatakseni. - Ihanaa! On hienoa, että saan nyt tehdä työnäni sitä, mihin olen aikaisemmin käyttänyt kaiken vapaa-aikani. Tiedän, että luvassa on paljon ihan käytännön toimistoasioita, mutta myös hurjasti uusia haasteita, oppimisen paikkoja ja tilanteita, jossa luova ajattelu ei ole pahitteeksi. 

 

Olet saavuttanut unelmiesi työn. Mistä vielä haaveilet?

Haaveeni on luoda ura rakkaasta harrastuksestani: saada olla vaikuttamassa voimistelussa - antaa niin ohjaajille, seuratyöntekijöille kuin jumppareillekin iloa ja ihania elämyksiä. Itse olen saanut ihanimpia kokemuksiani juuri ohjaamieni tyttöjen kanssa ja toivon samaa muillekin. Ohjaamista ja esiintymistä en voi varmaan koskaan lopettaa, se on liian hienoa!

 

Yksi unelmistani on myös toimia kenttänäytöskoreografina. Se haave on toteutumassa kesällä 2013 SunLahti -tapahtumassa. Tässä välissä saan kunnian päästä kouluttautumaan Euroopan Voimisteluliiton järjestämälle koreografialeirille Norjaan.

 

Muutit työn perässä Mikkeliin. Ensimietteesi uudesta kotikaupungista?

Tuntuu ihan oikealta muuttaa Mikkeliin ja tulla mikkeliläiseksi. Kaupunki on makuuni juuri sopivan kokoinen ja vaikuttaa vireältä ja kehittyvältä. Mikkelissä tuntuu olevan mukavan aktiivinen liikunta- ja kulttuurielämä, mikä on ehdottoman hienoa.

 

Mikä on mottosi?

Suurella sydämellä, sisukkuudella ja hyvällä energialla päästään ihan minne vaan!

 

En voi muuta sanoa kuin MAHTAVAA, että ollaan saatu Sari vahvistukseksi seuraamme! Positiivista energiaa! :)

- Niina

 

29.08.2011 

Uusi jäsentietokanta Nepton on otettu tänään seurassamme käyttöön. Järjestelmä on uusi juttu meille kaikille - niin seuratoimijoille kuin jumppaajille - ja kuten arvata saattaa, niin pieniä mutkiakin on jo tullut vastaan... vaikka niin kovin pyrimme niitä välttämään.

Uusien järjestelmien käyttöönotto tuntuu aina olevan haasteellista. Mutta tutustutaan ja tullaan tutuiksi. Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

- Niina

 

17.08.2011 

Koska Mikkelin Naisvoimistelijat on ajan hermolla oleva yhdistys, niin onhan sitä meillä oma blogikin oltava!

Hieno idea tuli uudelta toiminnanjohtajaltamme Sarilta.

Tänne kirjaamme siis jatkossa Sarin kanssa kaikenmoisia tunnelmia jumppamaailmasta ja varmaan vähän muualtakin... :)

- Niina